maanantai 27. elokuuta 2012

Sauli ja Tanja by Jussi Parviainen

Tämä blogi on perustettu demonstroimaan Seppo Lehdon tuomion älyttömyyttä. Kunnioitan Tasavallan Presidenttiä demokraattisena instituutiona ja nykyisen viranhaltijankin suhteen minulla on myönteisiä odotuksia, olenhan kampanjoinut kahdesti hänen puolestaan.

Mielikuvitukseni puutteessa seuraavat tekstit on lainattu Jussi Parviaisen blogista, jota julkaistiin marras-joulukuussa 2011 täällä Googlen blogeissa ja sitten myöhemmin osoitteessa juorut.fi

Tuppeensahatun Matti Vanhasen uuniperunaseikkailun ymmärtää osin sillä, että hänen Isänsä on Tatu Vanhanen, jolla on tiedemies kaverinsa kanssa oma rotuoppi, jota Matin piti koko lapsuus niellä, vaikka perunatkin olivat semmoissinaan liian suuria ennen kuin heille tuli uuni, jota sitäkin piti pelätä, koska hänen äitinsä mielestä edellinen tuollainen Saksassa vallalla ollut rotuoppi vei ihmisetkin uuniin. Joten sillä että Matin vaimo ei ollut oikein koskaan uskollinen hänelle, voimme ajatella, ettei Vanhanen ole varsinaisesti mies. Ei edes siinä katsannossa, että vie Ruususen oikeuteen ja rankaisee häntä siitä, ettei tämän kanssa voinut pelata vallalla kuten Tanja Karpelan kanssa. Kuulehan Matti, Ihan tavallisissa sukupuolisuhteissa pelataan siihen tarkoitetuilla värkeillä. Ja Tanjan suhteen kannattaa muistaa, ettei hän antanut sinulle enää, kun oli jo asemansa saavuttanut. Eikä Esko Ahollekkaan, kun Tanjalla oli jo Sauli, jota hän petti yhden muusikon kanssa ja tämän vuoksi joutui erottamaan alaisensakin. Ei se Tanjakaan kaikkeen repeä, vaikka joustava ihminen onkin. (2.12.2011)

-----

Tanja Karpela ja Aleksi Valavuori rakastelivat Tanjan parvekkeella. Naapurit eivät myöskään tahtoneet pysyä housuissaan. Olli Saarela ajatteli kotona, että siellä se Tanja miettii heidän suhteensa jatkoa syvällisin ajatuksin. Tanja oli tyttöporukalla bilettämässä ravintola Luxissa jonne eksyi myös Aleksi, noin 12 cm syvällisin aikein.

Tanja Karpela ilmestyi Peter Nygårdin juhliin, Ravintola Adloniin, niin ihonmyötäisessä valkoisessa vaatteessa, että sivustakatsojaa hirvitti. Siellä hän viihtyi seinäkukkasena, kunnes hänen kuultiin matkustaneen Nygårdin mukana tämän hulpeaan kotiin Bahamalle. Siltä matkalta on mm. Ilkka Kavervalla video, jossa Karpela ja Nygård rakastelevat jotenkin niin, että kontallaan olevan Nygårdin vatsan alla Karpela nauttii Nygårdin "punaniskan" imemisestä. Sauli Niinistö ei kestänyt tämän tallenteen olemassaoloa, eikä Kanervan virkanimityksistäkään oikein tullut mitään Sauli Niinistön, myöhemmin Tanjan avomiehen, päästessä vaikuttamaan niihin. (21.11.2011)


Mainittakoon, että taisin olla noissa samoissa Nygårdin bileissä töissä: minulla oli kunnia säestää Nygårdin kantrilaulajasussua yhdessä rumpalilegenda Matti Oilingin kanssa.